Syksy tuli ja tuo uusia tuulia mukanaan. Perjantaina oli tarkotus koulu alottaa, mutta tuon lakon vuoksi se alkaaki vasta maanantaina. Lauantaina meille tulee poikakisu vauvva. Lokakuussa lähetään miehekkeenkans laivalle viettämään meidän kaks vuotis päivää. 

Pikkasen kyllä jänskättää tuo koulun alotus, ja onkos sielä sitten muita tyttöjä ku minä ja oonko ainoo suomalainen, toisaalta ei kyllä haittaa mitään vaikka olisin molempia koska oppimaanhan minä vaan meen ja koulu ei kestä ku sen 9kk josta puol vuotta on työharjotteluu. Kerkeen siis käydä vielä yhen ammatin ennen kuin täytän 30, jeij!

Vietettiin eilen tyttöjen iltaa ja yksi kaverestani on vasta eronnut, Mietin siinä sitten että tuntuu kuin suurinosa kavereista eroaa. Mietin sitten sitäkin että luovuttaako he nopeesti vai mikä on? Kyllähän meki miehenkans riidellään mutta me osataan myös sopia ja puhua asioista, me itseasiassa puhutaan ihan kaikesta. Parisuhteet perustuu kuitenkin rehellisyyteen ja puhumiseen. Syksy on itselläni semmosta aikaa kun tekee mieli painautua toisen kylkeen, se tuo jotenkin turvaa ja lämmikettä pimeneviin ja kylmeneviin öihin. 

Viime syksynä mursin jalkapöytäni, olin kuus viikkoa saikulla ja jalkapöytä ei ole vieläkään luutunu kunnolla. Sitä alkaa heti särkemään jos oon huonossa asennossa tai seison kauan. Viime kevään sitä särki lähes joka yö kun seisomatyötä tein ja tulen tässä vielä tekemäänkin. Lääkärini sanoi että jos säryistä tulee kovat niin sitten ei muuta kun leikkaukseen ja siitä saa hienot puoli vuotta sairaslomaa. Josta tulikin mieleen tämä voimaan tuleva lakimuutos, eli kivun kanssa pitää vaan elää. 

Mää en hirveemmin oo mikään kynttilä ihminen, enkä oikein mikään tunnelma ihminenkään. Mulla on kotona lähes aina valot päällä vaikka ulkona ois valosaakin. Kerran ollaan miehenkans syöty kotona kynttiläillallinen, seki tais olla viime syksynä, meidän vuosipäivänä. Kaks vuotta sitte syksyllä, alkaa oleen näitä aikoja kun matkustin ekaa kertaa Tampereelta Vantaalle tapaamaan tuota miestä, oltiin aikasemmin tavattu mutta jestas että se oli jännittävää. 

-Henna

 

Aloitin shamppoottoman elämän n. neljä viikkoa sitten, siskoni hiuksia tuijotellen kuinka hyvän näköset ne oli ilman mitään kemikaaleja. 

Helppoa tämä shamppoomottomuus ei todellakaan ole ollut, hampaiden kiristelyä suurimmaks osaks koska koskaan ei tiiä, lähteekö hiukset puhtaiksi pelkällä vesipesulla, sillä joskus ne jäävät likaisiksi.

Aloitin pesun ruokasoodalla mutta atoppiselle iholleni ei sopinut, kuivatti ihoa liikaa. Kaivoin kaapista joskus aikaisemmin ostaneeni meine base mineraalisuolan ja sillä olen pessyt joka kolmas päivä. kostutat hiukset, päänahan, pyyhekuivaat ja hierot meine basen joka puolelle päänahkaan ja hiuksiin. Parhaimman tuloksen saat kun annat sen vaikuttaa.

Ostin myös luontaistuote kaupasta savi shamppoon joka toimii hätävarana silloin kun on pakko saada hiukset puhtaaksi jos on menossa vaikka jonnekkin. 

Monet kerrat oon meinannut tarttua shamppooseen koska hiukset ovat usein likaiset, meine basella lähtee toki puhtaaksi ja näyttää vielä seuraavana päivänäkin olevan, mutta pelkällä vedellä lähtee joskus puhtaiksi. Voi olla että kun koulu alkaa niin tartun siihen shamppooseen helpommin koska en viitsi liimalettinä hirveemmin liikkua, mutta yritän olla viimeiseen asti ilman.Olen lukenut eri blogeja tähän asiaan liittyen ja tämä siirtymäaika on pahin, joten enköhän minäkin sen kestä. Siskollani on paksuntunut hiukset ja on paljon ilmavammat, itse en hirveesti vielä huomaa eroa.

On yksi asia mitä kaipaan shamppoosta, se tuoksu, nyt en tuoksu oikein miltään ilman mitään tuoksua ja todella harvoin käytän hajuvettä. 

Olen huomannut että käsieni iho on huomattavasti parantunut ja kasvotkaan eivät kuivaa juurikaan enää, shamppoo ku on täynnä kemikaaleja ja kuivattavia ainesosia.

Omenaviini etikkaa käytin aluksi mutta en huomannut siitä olevan juurikaan apua vaikka sen tarkoitus olisi hoitoaineena käyttää. Yhtä takussa on hiukset senki käytön jälkeen kuin pesisi pelkällä vedellä. Hiuksia en ole kohta vuoteen värjännyt mutta useat värikerrokset tässä tukassa vielä on ja vaikka latva on vasta leikattu niin huonokuntoista hiusta on vielä paljon. Hiukseni ovat muutenkin hyvin hennot ja ohuet, vähän niinkuin semmosta vauvvan ensi hiusta. Odotan innolla niiden paksuuntumista ja sitä ettei tartte olla joka päivä pesemässä, tai edes voisi pestä illalla ja aamulla hiukset ei olisi kuin limaläjä joka valuu päätä pitkin. Alle kaksi viikkoa koulun alkuun niin saa nähdä miten sitten käy. Siihen asti todellakin olen ilman shamppoota ja toivottavasti myös sen jälkeenki.

Tällä hetkellä on paljon asioita jotka ärsyttävät minua, kiinnostavat minua ja tekevät minut onnelliseksi.

Kirjoitan nyt asioista jotka tekevät minut onnelliseksi. 

Olen 96-vuodesta lähtien eli ihan pikkutytöstä asti fanittanut bändiä jonka nimi on juustopäät. Muistan kun oltiin vanhempieni, siskoni ja meidän kahden kaverinkans menossa jenkkiautolla mökille, meitä istui 4 takapenkillä(auto rekisteröity seitsemälle hengelle) ja siskollani oli sylissä iso mankka josta kuuntelimme juustopäiden voit sä lopettaa levyä ja laulettiin mukana. 19-vuotta myöhemmin, näin heidät livenä kolme päivää sitten ja olen vieläkin ihan fiiliksissä tästä. Oli ihan mahtava keikka, soittivat näitä vanhoja helmiä ja jotain uusia joihin pikkasen oon tutustunu. Oli kyllä myös ihanaa että rakas avomieheni lähti mukaan katsomaan heitä vaikkei koskaan ollut koko bändiä kuunnellut.

Olen kyllä niin onnellinen että olen löytänyt tämän miehen, tämmönen tyttö joka ei oo koskaan ennen oikein välittäny seurustelusta. On kyllä seurustellut lyhyitä juttuja aikaisemmin mutta vastaan ei olekkaan koskaan ennen tullut näin helmeä miestä. Ehkä ajattelin silloin että kaikki menee niinkuin saduissa, nyt sen tiedän ettei niin ole. Tärkeintä on se että pystyy puhumaan toiselle ja olemaan oma itsensä. Asuin vielä Tampereella ja mies Vantaalla kun alettiin seurustelemaan ja puoli vuotta siinä meni ennen kuin muutin Vantaalle, ihme kyllä sain vielä heti töitäkin täältä. Töissä en kyllä tällä hetkellä ole mutta parin viikon päästä olis tarkotus koulu alottaa. Kolmas ala ehkä toden sanoo mutta ehkä kerron työhommista ja tollasista sit toisessa postauksessa.

Mulla on tommonen 8-vuotias maatiaskissa Britney. Britney on hirveän huomionkipeä ja välillä senki takia aika rasittava tapaus. Hän on silti hyvin suloinen ja paikkansa löytää joko masun päältä tai kainalosta. Britney tykkää nukuttaa meidät, yleensä ensin mieheni ja ku siinä ei mee ku se joku kolme sekunttia niin sitten siirtyy minut nukuttamaan.

Neidille tuli väsy ja haukotus, tai sitten mammalla oli vaa nii huonot jutut.

-Henna